NUORISOSÄÄTIÖ JUNAILLAAN KEPULLE - SAARIKOLLA "KIISTO PÄÄLLÄ"
/// Tämä on vasta skitsin ensimmäinen vaihe ja esseen alkulaukaus! KEPUn aina vahva kaksikko yo-merkonomi Aki Haaro & Perttu Nousiainen ovat steppailleet Genevéssä samoilla Bär Bankin [Head Office tuossa kuvassa; hyvä palvelu jos on pätäkkää] hoodeilla kuin Sanna Marin & seteliselkärankaisten sekakuoro!
Nuorisosäätiö junaillaan uudelleen KEPUlle ja Saarikolla on käytössä alamaailman perusmenetelmä eli "kiisto päällä" - Saarikko väittää täysin pokkana, ettei hän ole tiennyt kuvioista mitään. SDP:n ja KEPUn leireissä on iät ajat ollut vallalla normi, että mitä enemmän rikoksia junailee sitä suuremman "respektin" saa ja Vihreät on omaksunut Kupletin juonen kiitettävällä ripeydellä! Koska en kuulu puolueiden sisäpiiriin en tiedä, millä tavoin rikollisten toimintamenetelmiä koulutetaan kepulais- ja demaripiireissä käytännössä. Sen sijaan Espoossa eräs (hyvätuloinen) nainen kertoi, että Vasemmistoliiton koulutuksissa on harjoiteltu videokuvaustenkin avulla käsien heiluttelua, mikä saattaa selittää Arhinmäen oudolta vaikuttavan huitomisen kyselytunneilla!
Yleishyödylliset asunnot on myytävä Aran määrittämällä
luovutushinnalla. Tämä tarkoittaa sitä, että asuntojen myyntihinta saa
olla enintään vajaat kaksi miljoonaa euroa. Todellinen jättipotti syntyy, kun asunnot 2030-luvulta alkaen
vapautuvat niin vuokra- kuin myyntihintasääntelystä. Silloin ne voi
myydä markkina-arvoonsa, joka on tällä hetkellä arvioitu noin 200
miljoonaksi euroksi. Lainoja asunnoista on tällä hetkellä noin 150 miljoonaa euroa. Enintään parin miljoonan sijoitus muuttuisi siten tulevina
vuosikymmeninä kymmeniksi miljooniksi euroiksi, vaikka asuntojen hinnat
polkisivat paikallaan eikä lainoja lyhennettäisi. Asunnot sijaitsevat
pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa. Asiakirjat paljastavat poliittisten tahojen ja valvontaviranomaisen
neuvottelut Nuorisosäätiön asuntojen hankkimiseksi takaisin
keskustapuolueen kylkeen.
Entisten johtajiensa, keskustalaisten Aki Haaron ja Perttu Nousiaisen
liiketoimien vuoksi säätiö on joutunut pahoihin taloudellisiin
vaikeuksiin. Poliisi on tutkinut kaksikon toimia jo vuosien ajan
törkeinä talousrikoksina.
Rikosepäilyjen
seurauksena säätiölle on nimitetty uusi johto, jolla ei ole yhteyksiä
keskustapuolueeseen. Keskusta on puolueen entisen talouspäällikön Haaron
ja keskustanuorten entisen puheenjohtajan Nousiaisen rikosepäilyjen
tultua vuonna 2016 julkisuuteen korostanut, että puolue on katkaissut
kaikki siteensä Nuorisosäätiöön jo vuosikymmenen takaisen
vaalirahaskandaalin aikaan.
Nuorisosäätiön
toimintaa valvova Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara on
sittemmin lakkauttanut säätiön yleishyödyllisyysaseman entisen johdon
lainrikkomusten vuoksi. Ara on hylännyt säätiön nykyisen johdon
hakemukset säätiön tytäryhtiöiden nimeämisestä yleishyödylliseksi
jatkamaan nuorisoasuntojen vuokraamista. Joulukuussa
käräjäoikeus lakkautti Nuorisosäätiön yrityssaneerauksen ja verottaja
haki säätiötä konkurssiin. Nuorisosäätiön johto on kertonut valittavansa
käräjäoikeuden päätöksestä.
Iltalehden
haltuunsa saama muistio paljastaa keskustalaisen säätiön ja eri
puolueiden yhteisen Nuorisoasuntoliiton neuvottelut hankkeesta
Nuorisosäätiön asuntojen hankkimiseksi.
Viranomainen patistaa myymään asunnot
Jo
keväällä Nuorisosäätiötä lähestyi Nuorisoasuntoliiton NAL Asunnot Oy,
joka kertoi olevansa kiinnostunut ostamaan Nuorisosäätiön asuntoja ja
käyneensä asiasta keskusteluja Aran kanssa.
Nuorisoasuntoliittto
on demareiden, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja keskustan
nuorisojärjestöjen yhdessä hallitsema kattojärjestö. Sen omistaman NAL
Asunnot Oy:n hallitusta johtaa entinen demarinuorten pääsihteeri ja
nykyinen Blic-lobbariyhtiön konsultti Simo Rissanen. Nuorisosäätiön nykyinen johto torjui esityksen.
Nuorisosäätiö
hakeutui keväällä 2019 yrityssaneeraukseen ja saneerausohjelmaehdotus
valmistui kesällä 2020. Samaan aikaan Aran keskustataustainen ylijohtaja
Hannu Rossilahti sekä aravalainoja velkova valtiokonttori olivat yhteydessä Nuorisosäätiöön ja patistivat myymään asunnot.
Marraskuussa
2020 Ara irtisanoi Nuorisosäätiön noin 20 miljoonan euron aravalainat
ja lakkautti korkotuen yli 130 miljoonan euron lainoilta. Ratkaisu
tehtiin päivää ennen kuin Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin
vaatimusta yrityssaneerauksen lakkauttamisesta.
Saneerauksen keskeyttämistä vaativat rahanpesututkintaan kytkeytyvät
puolalaisyhtiöt, Nuorisosäätiötä entisen johdon aikaan
pikavippikoroilla lainoittaneet suomalaiset rahoitusyhtiöt, verohallinto
sekä sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA eli entisen
Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) työn jatkaja.
Helsingin käräjäoikeus katsoi,
ettei säätiöstä saataisi saneerauksellakaan maksukykyistä ja lakkautti
saneerausohjelman sekä poisti säätiön konkurssisuojan. Välittömästi
saneerausohjelman lakkauttamisen jälkeen verohallinto haki
Nuorisosäätiötä konkurssiin 2,5 miljoonan euron verovelkojen vuoksi.
Poliittisen rahan rakentamista
Nuorisoasuntoliiton
NAL Asunnot Oy löysi sittemmin neuvottelukumppanikseen Nuorisosäätiön
asuntoja havittelevan Maaseudun Kukkasrahasto Säätiön. Neuvotteluja on
käyty ainakin syksyn 2020 ajan viime päiviin saakka.
Maaseudun
Kukkasrahasto Säätiö on ainoa keskustapuolueen lähiyhteisöksi
rekisteröity yhteisö. Se tarkoittaa, että Kukkasrahasto voi antaa
puolue- ja vaalitukea keskustalle ilman vaalirahalainsäädännön
euromääräisiä rajoituksia. Sääntöjensä mukaan säätiö voi avustaa
Keskustan nuorisojärjestöä.
Viime vuosina säätiö
on tilinpäätöstensä mukaan rahoittanut nuorisojärjestöä kuluneella
vuosikymmenellä 90-140 tuhannella tuhannella eurolla vuodessa. Vuoden
2006 presidentinvaaleissa säätiö rahoitti Matti Vanhasen kampanjaa 50 000 eurolla. Samoissa vaaleissa Nuorisosäätiö rahoitti Vanhasta 23 000 eurolla.
Nykyinen
valtiovarainministeri Vanhanen toimi Nuorisosäätiön johdossa 1980-luvun
alusta 2000-luvun alkupuolelle ensin varapuheenjohtajana ja sitten
puheenjohtajana.
Vanhasen Nuorisosäätiöltä saama
vaalirahoitus johti lopulta poliisitutkintaan ja
perustuslakivaliokunnan mietintöön, jonka mukaan Vanhanen oli rikkonut
lakia rikostunnusmerkistön täyttävällä tavalla, mutta
ministerisyytekynnys ei ylittynyt.
Rikosprosessiin johtaneet paljastukset alkoivat Ylen Silminnäkijä-ohjelmasta,
joka kuvasi, miten Nuorisosäätiö kasvoi julkisella tuella voimakkaasti
Vanhasen johdolla luoden synnyttäen voittoja rakennusliikkeille ja
vaalirahoitusta Vanhaselle ja muille säätiön toiminnassa mukana olleille
poliitikoille.
NAL Asunnot ei hyväksynyt
Nuorisoasuntoliitosta
ilmoitettiin maanantaina 14. joulukuuta Iltalehdelle, että kaikki
neuvottelut asiasta oli lopetettu viime viikon lopulla.
Iltalehden
saamien tietojen mukaan neuvottelut eivät varsinaisesti olleet
loppuneet, vaan NAL Asunnot oli ilmoittanut, ettei se voi hyväksyä
Maaseudun Kukkasrahasto Säätiön vaatimusta siitä, että se saisi yksin
määräysvallan yhteisessä yhtiössä, jolle asunnot hankittaisiin.
Nuorisoasuntoliitossa
laaditussa salaisessa muistiossa kerrotaan, että Maaseudun
Kukkasrahasto Säätiön hallitus haluaisi tehdä Nuorisosäätiön asunnoilla
voittoa rahoittaakseen Keskustanuoria. Nuorisoasuntoliitossa ja NAL
Asunnoissa ja Nuorisoasuntoliitossa puolestaan pelätään maineriskiä
poliittisesta rahoituksesta, mutta toisaalta haluttaisiin osuus
Nuorisosäätiön asunnoista.
NAL
Asunnot Oy:n neuvottelumuistiossa arvioidaan, että Nuorisosäätiön
asunnot pyritään järjestämään keskustataustaiselle toimijalle.
Yhteistyötä aatetoverien ja kilpailijoiden kanssa
NAL
Asunnot Oy:ssä laaditun muistion mukaan Aran edustaja on ilmaissut,
ettei Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö voi yksinään tulla Nuorisosäätiön
omistajaksi. Tämä johtunee siitä, että säätiö on puoluetoiminnan
rahoittaja, jolla ei ole taustaa tai osaamista asuntotoiminnassa eikä
sitä ole nimetty yleishyödylliseksi Aran toimesta.
Nuorisoasuntoliiton hallituksen puheenjohtaja on Maija Kangasniemi, joka on entinen kokoomusnaisten pääsihteeri ja kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja. Liiton 1. varapuheenjohtaja Antti Grönlund
työskentelee keskustan Varsinais-Suomen piiritoimistolla ja on myös
Maaseudun Kukkasrahasto Säätiön hallituksen jäsen. Demaritaustainen Simo
Rissanen on liiton toinen varapuheenjohtaja ja NAL Asunnot Oy:n
puheenjohtaja.
Rissanen kertoo, että Maaseudun
Kukkasrahasto Säätiön ja Nuorisoasuntoliiton hallitusten lisäksi myös
NAL Asunnot Oy:n hallituksessa istuva Grönlund on jäävännyt itsensä
Nuorisosäätiön asuntoihin liittyvien hankkeiden valmistelusta ja
päätöksenteosta. Samoin kerrotaan Maaseudun Kukkasrahasto Säätiöstä.
Iltalehdelle
vuodetussa muistiossa paljastetaan myös, että aiemmin Maaseudun
Kukkasrahasto Säätiö on pyrkinyt virittämään yhteistyötä TA-Yhtymän
kanssa. Yhteistyö ei kuitenkaan muistion mukaan näytä todennäköiseltä.
TA-Yhtymän
edeltäjän Tarveasunnot Oy:n perustivat keskustalaiset aktiivit
1970-luvulla ja sen toimitusjohtajaksi tuli keskustan talouspäällikkö Reijo Vähätiitto. TA-Yhtymä on yleishyödyllinen asuntorakennuttaja, jossa Vähätiiton perhe on sittemmin noussut suurimaksi omistajaksi.
TA-Yhtymään kuuluva TA-Asumisoikeus Oy on Suomen suurimpia
asumisoikeusasuntojen omistajia, joka on luonut tuhansien asuntojen
omaisuuden olemattomalla omalla pääomalla.
Vuodetun
muistion mukaan Keskustanuoret haluaisivat rahastaa Nuorisosäätiön
asunnoilla järjestön toimintaa rahoittavan Maaseudun Kukkasrahasto
Säätiön kautta.
Kukkasrahaston puheenjohtaja ei kommentoi puhelimessa
Kukkasrahaston puheenjohtaja Aleksi Eskelinen
on Nuorisosäätiön entisen puheenjohtajan Perttu Nousiaisen
pitkäaikainen tuttava. He tuntevat toisensa niin Kuopion
kuntapolitiikasta kuin keskustalaisten säätiöiden hallinnosta vuosien
ajalta.
Eskelinen kieltäytyy moneen kertaan vastaamasta Iltalehden kysymyksiin puhelimessa ja vaatii saada kysymykset sähköpostiin.
Voitko kertoa lukijoille, miksi et voi kommentoida asiaa tässä puhelimessa?
– Haluan ensin tutustua, mitä aiot kysyä.
Tässähän me voidaan puhelimessa hyvin käydä niitä läpi.
– No minä ensin tutustun niihin, että mitä haluat kysyä.
Mitäs sanot siihen, että minä epäilen, että sinä haluat sopia muiden kanssa, miten vastataan?
–
No tuo on varmaan tuollainen salaliittoteorian tasoinen aihe, mutta
minä haluan ensin ihan rauhassa katsoa, mitä haluatte kysyä ja sitten
minä vastaan.
Jos käydään niitä tässä
läpi, niin sittenhän voidaan sähköpostilla palata niihin. Minua vain
kiinnostaisi ne tuoreet vastaukset ennen kuin sinä pääset juttelemaan
muiden kanssa, että mitä he ovat minulle vastanneet?
– Saisinko ensin sähköpostiin ne kysymykset?
Voidaan
tehdä niin päin, että nyt käydään läpi ja sitten tarkennellaan
sähköpostilla, mitä tarvitsee tarkennella. Jos tämä ei kelpaa, niin
sehän on sinun vallassasi päättää.
– Niin edelleenkin mielellään vastaan, mutta haluan ne sähköpostiin.
Sähköpostilla
Eskelinen kommentoi NAL Asunnot Oy:n kanssa käytyjä neuvotteluja sekä
muiden tahojen kanssa käydyistä ”taustakeskusteluista” ja ”alustavista
selvityksistä”.
– Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö
on halunnut selvittää, voiko se olla mukana turvaamassa nuorten
edulliseen asumiseen liittyvää toimintaa. Selvitystyön yhteydessä olemme
käyneet keskusteluja eri tahojen kanssa. Selvitys on kuitenkin
päättynyt, eikä valmistelumme ole enää käynnissä tai tule jatkumaan
miltään osin, Eskelinen kirjoitti.
Nuorisosäätiön rikostutkinnassa epäillystä Perttu Nousiaisesta Eskelinen kertoi, etteivät he ole tavanneet neljään vuoteen. Kaikki toimijat kepuntaustaisissa säätiöissä, hämärää toimintaa ja osalla rikostuomioita.
Rattijuopumustuomio: Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtajan Aleksi Eskelisen (kesk.) rattijuopumuksesta. Rangaistukseksi tuli 35 päiväsakkoa eli 1 295 euroa. Ajokielto päättyy joulupäivänä. Eskelinen jäi kiinni ratsiassa palatessaan mökkireissulta Tahkolta. Seurue oli edellisenä iltana viettänyt baari-iltaa myöhään yöhön. [Tuossa tuomiossa on kyllä jonkin verran alennusta, koska kyseesä oli nk. "silleen sopiva" tyyppi].